Joensuun Taiteilijaseuran, kuten useiden muidenkin samoihin aikoihin alkunsa saaneiden taiteilijaseurojen alkuvoimana olivat "taidetta harrastavien ja taidetta rakastavien" joukot, joiden innostus taideharrastuksiin oli sodan jälkeisinä vuosina ylitsepursuvaa. Joensuun Taiteenystävien perustava kokous oli 1945 ja aloite sen perustamisesta tuli teatterin puolelta. Vuosikymmenten saatossa yhdistyksen nimeä on muutettu sen hetkisen toiminnan tavoitteisiin paremmin sopivaksi.
Vuonna 1945 järjestetyn ensimmäisen kerhoillan keskustelukysymyksenä oli, "onko edullista taiteilijalle, että hän yksityiselämässäänkin näyttää olevan taiteilija"? Alkuaikoina Taiteenystävien kiinnostus jakautui tasaisesti kaikkien saatavissa olevien taidemuotojen kesken. Ensimmäisten Taidepäivien ohjelma koostuikin kirjailijoiden, mieslaulajien ja teatterilaisten esityksistä sekä "aikuisten iltajuhlien" ohjelmistosta. Taidepäivillä oli myös samanaikaisesti useita taidenäyttelyitä.
Kolmansien Taidepäivien jälkeen 1947 alkuinnostus tasaantui ja tilaisuuksiin osallistuminen väheni, mutta niitä järjestettiin vuoteen 1955 asti. Tuon jälkeen eri taiteenalat eriytyivät omiksi yhdistyksiksi vuosien 1950-56 aikana.
Jo tuolloin nousivat esiin samat kysymykset, joita taiteilijaseurat kautta maan ovat tähän päivään asti joutuneet pohtimaan, kuten "ollako taiteilijaseura vai taiteen ystävien ja harrastajien joukko". 1960-luvulla näyttelytoiminnan kehittymisen myötä myös taidekritiikki Suomessa uudistui. Olli Valkonen oli kirjoittanut kritiikin 1960 pidetystä Taiteenystävien vuosinäyttelystä ja peräänkuulutti tiukempaa seulontaa esillä olevien teosten valintaan ja tason nostamiseen. Arvovallallaan Valkonen oli omalta osaltaan nostattamassa tarvetta ammattitaiteilijoiden ja harrastajataiteen eriyttämiseen.
1960-luvulle tultaessa Taiteenystävien toiminta keskittyi kokonaan kuvataiteisiin ja siihen liittyvään valistustoimintaan, esitelmiin ja elokuviin, jotka pyrkivät kasvattamaan yleisöä "modernin taiteen ymmärtämiseen". Vuonna 1961 nousi esiin myös toive saada yhteisiä työtiloja taiteilijoille.
Vuonna 1963 Taiteenystävät-nimi vaihtui Joensuun Taideyhdistys ry:ksi, jona se säilyi aina vuoteen 2002 asti. Taideyhdistyksen toiminta kehittyi tästä lähtien nopeasti ammattimaisemmaksi, kun 70-luvulla sen jäseniksi alkoi tulla nuorempaa taiteilijapolvea suoraan taiteilijakoulutuksesta. Säännötkin muutettiin koskemaan ammatti-, harrastaja- ja kannatusjäseniä erikseen. Myöhemmin samalla vuosikymmenellä otettiin käyttöön myös jäsenkriteerit korostamaan yhdistyksen taiteilijajäsenten ammatillisen toiminnan kehittämistä. Sääntöuudistuksen jälkeen 1979 Taideyhdistyksessä oli 37 taiteilijajäsentä. Vuonna 1983 taiteilijajäsenluetteloa tarkastettiin vielä kerran ja jäljelle jäi 24 taiteilijaa. Tähän määrään sisältyivät kaikki Pohjois-Karjalan läänin alueella asuneet ammattimaiset kuvataiteilijat. Määrä on siis tähän päivään mennessä nelinkertaistunut.
1980-luvulta lähtien yhdistys alkoi aktiivisesti pyrkiä vaikuttamaan kaupungin taide- ja kulttuuripoliittisiin kysymyksiin. Taiteilijat toimivat aktiivisesti työ- ja näyttelytilakysymysten lisäksi myös vastikään perustetun lasten ja nuorten kuvataidekoulun kehittämisessä. Yhdistykselle oli saatu 1980-luvun puolivälissä toimi- ja näyttelytilat Merimiehenkadulla sijaitsevasta puutalosta, joka oli nimetty Artteliksi. Näyttelytoiminnan pyörittäminen keskittyi näihin omiin tiloihin kymmeneksi vuodeksi ja tiloissa käynnistettiin myös Suomen ensimmäinen taidelainaamo. Arttelissa oli työtilat aluksi neljälle taiteilijalle sekä kaksi pientä asuntoa. Tälläkin hetkellä rakennus on taiteilijoiden työtiloina, vaikka Artteli-nimestä onkin luovuttu ja yhdistys- ja näyttelytoiminta on siirtynyt Taidekeskus Ahjoon.
Joensuun Taideyhdistyksen nimi vaihtui Joensuun Taiteilijaseuraksi vuonna 2002. Jäsenistössä vaikuttaa edelleen Taideyhdistystä perustamassa olleita taiteilijoita, ja Taiteenystävistäkin muistuttaa molemmissa yhdistyksissä pitkään vaikuttanut kuvanveistäjä Veikko Jalava rahastollaan, josta on jaettu nimikkopalkintoja taiteilijoille. Jäsenistön pitkäaikaisimpia vaikuttajia ovat olleet myös seuran kunniajäsenet Seppo Könönen, Jouko Solonen, Kauko Kortelainen ja Eeva Saurio. 1970-luvulla toimintaan tulivat mukaan mm. taiteilijat Jyrki Puhakka, Soili Koistinen, Reijo Turunen, Anu Torikka, Kauko Ruponen, Tuomo Sällinen ja 80-luvulta alkaen Teppo Laurinolli, Arja Valkonen-Goldblatt, Seija Sokura ja Kari Hyttinen.
Taidekeskus Ahjoon asettumisen vuosina, vuodesta 1997 alkaen seuran vastuu näyttelytoiminnan ja taidelainaamon pyörittämisestä on jaettu Ahjon jäsenyhdistysten sekä henkilöstön kanssa. Toiminta Ahjossa on vähentänyt raja-aitoja eri taidemuotojen välillä ja lähentänyt niitä toisiinsa, mikä on ollut yleinen ilmiö taiteen kentällä viimeisen kymmenen vuoden aikana. Seuran taiteilijat ovat olleet aktiivisia omien näyttelyidensä järjestämisessä Ahjossa. Seura on myös viime vuosina tukenut taiteilijaryhmiensä näyttelyitä Turkuun, Tampereelle, Varkauteen ja Helsinkiin.
Toimintaa Taidekeskus Ahjossa olivat käynnistämässä ja ideoimassa mm. seuran silloinen puheenjohtaja Jokke Saharinen sekä Jutta ja Pasi Räsämäki. Myöhempinä vuosina seuran ja Ahjon toiminnassa ovat olleet aktiivisina mukana mm. Leena Nylander, Anneli Kokko, Outi Särkikoski, Tarja Tella, Eeva Riikonen, Ahti Pitkänen, Pia Saari, Seppo Väänänen, Reetta Gröhn-Soininen, Heidi Vasara, Jukka Suhonen ja Suvi Laaninen.
Ahjossa toimimisen vuodet ovat tuoneet seuran toimintaan uusia taiteilijoita paikkakunnalle vakiintuneen monipuolisen taidekoulutuksen myötä, joka on työllistänyt taiteilijoita entistä haasteellisempiin opetustehtäviin. Vuorovaikutus oppilaitosten ja niistä valmistuneiden uusien taiteilijoiden kanssa pitää seuran aktiivisena uusien taidemuotojen ja -ilmiöiden esille tuojana ja foorumina. Tähän liittyen seura on ottanut vastuuta myös taidekasvatuksesta käynnistämällä lasten museopedagogisen toiminnan yhdessä Joensuun taidemuseon kanssa.
Soili Koistinen
