Joensuun Taiteilijaseura ry |
|
| Taiteilija esittely tammikuu 2010 > Aikaisemmat esittelyt | |
![]() Taiteilijan omakuva |
Anne Pehkonen
|
Anne Pehkonen Olen vuodesta 2005 työskennellyt vapaana kuvataiteilijana, työntekoni jakautuu osittain vuodenaikojen mukaan niin, että kesäaikaan teen pääasiassa ympäristötaideteoksia ja performanssia ja muuna aikana työstän lyhytfilmejä, installaatioitani, valokuvaan ja piirrän. Vuonna 2010 minulla on yksityisnäyttelyt Varkauden taidemuseossa sekä Seinäjoen Taidehallissa. Yksityis- ja yhteisnäyttelyjen teokseni ovat käsitteellisiä ja usein niiden taustalla on kertomus. Installaationi sisältävät kuvaa/liikkuvaa kuvaa, tekstiä, ääntä, esineitä, veistoksia. Useimmiten töissäni tulee esille kysymykset jotka liittyvät identiteettiimme, suhteisiin toistemme kanssa sekä ympäristöön liittyvät kysymykset. Snowball - avoin performanssini (2008 -2018) on kannanotto ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Pohdin ilmastonmuutoksen vaikutusta arjessa ja yksittäisen ihmisen mahdollisuuksia omassa arkielämässä omilla valinnoillaan vaikuttaa asiaan. Ympäristötaideteokseni rakennan paikan mukaan ja puran ne yleensä sitten ennemmin tai myöhemmin pois. Vuoden 2009 teemanani oli ilmastonmuutos ja tänä vuonna teossarjani ”ja kohta taas sataa” joka on tulossa mm Kolille ja Nurmekseen sekä piirrosinstallaatio ”Hiilijalanjälki” -kaupunkitilaan on myös kannanotto ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Tämän vuoden syksyllä olen mukana suomalaista ympäristötaidetta esittelevässä näyttelyssä Itävallassa sekä suomalaisista ympäristötaiteilijoista kootussa kuvakatalogissa. Lisäksi osallistun elokuussa Aunuksessa järjestettävään ympäristötaidetapahtumaan. Projektiluonteisesti olen kahden viimeisen vuoden aikana työskennellyt lasten ja nuorten kanssa. Vuonna 2008 -2009 suunnittelin ja toteutin yhdessä Pyhäselän koululaisten kanssa ilmastoteema työpajat jolloin koululaiset tekivät kierrätysmateriaalista ”maailmanpelastaja-robotteja” sekä kirjoittivat aiheesta tarinoita. Vuonna 2009 osallistuin Tukholmassa ruotsalaisten organisoimaan Tellusart -projektiin, tuolloin viikon aikana toteutimme mm. lasten ja nuorten maalaus-työpajat joiden teemana oli ilmastonmuutos, ympäristö ja luonto. Tämä projekti jatkuu vuonna 2010 Lontoossa.(www.tellusart.org.). |
|
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
|